Lotta Svärd 100 vuotta

Lotta Svärd-järjestö viettää nyt lokakuussa 100-vuotisjuhlallisuuksiaan. 8.10. oli valtakunnallinen juhla ja sunnuntaina 10.10. taas juhlamessu Helsingin tuomiokirkossa, jonne saimme virallisen kutsun ja tietysti myös osallistuimme.


Monet meistä tietävät perusasioita lottien toiminnasta, jos ei muuten, niin Tuntemattoman sotilaan kautta. Mutta seuraavassa muutamia asioita ja näkökulmia, jotka eivät ehkä ole niin tuttuja tai ainakin näkökulma saattaa poiketa totutusta.




Jo vuonna 1917 ja erityisesti 1918 myös naiset osallistuivat sotilaallisen toiminnan tukemiseen ja jopa myös sen harjoittamiseen olevien tai tulevien rintamalinjojen molemmilla puolilla. Suojeluskunnissa naiset eivät tarttuneet aseisiin, punaisella puolella kyllä jossain määrin. Jo keväällä 1918 kenraali Mannerheim puhui suojeluskuntia tukeneista naisista runebergiläisittäin ”Lotta Svärdeinä”. Kun Suojeluskuntien toiminta vakiintui, piti myös naisten vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta saattaa normien alle. Nimi oli jo valmiina ja valtakunnallinen Lotta Svärd-yhdistys rekisteröitiin 9.9.1920.

Lotta Svärd-järjestön tarkoitus oli tukea Suojeluskuntien toimintaa. Yksi tapa oli huolehtia yleisötilaisuuksien (vaikkapa Suojeluskuntatalojen iltamat tai maatalousnäyttelyt) muonituksesta, josta tulleella tuotolla hankittiin varusteita, myös aseita, Suojeluskunnille. Suojeluskunnat järjestivät omia harjoituksia, joita lotat muonittivat. Harjoiteltiin myös poikkeustilanteita, josta oli tietysti hyötyä, kun Neuvostoliitto kiristi otteitaan kesällä ja syksyllä 1939.

Ennen sotia lottien suurin yksittäinen ponnistus oli kesällä 1939 alkanut linnoitusprojekti, jonne tuli viikon-parin jaksoille tuhansia miehiä kerrallaan parantamaan Karjalan Kannaksen, rannikon ja Laatokan koillispuolen puolustusta. Työ jatkui Ylimääräisinä harjoituksina lokakuussa ja päättyi vasta Neuvostoliiton hyökkäykseen 30.11.1939. Lotat hoitivat kymmenien tuhansien miesten muonituksen ja huollon.

Sotien aikana lotilla oli lukuisia eri tehtäviä, mm. lääkintä, eläinlääkinta, muonitus, ilmavalvonta ja viestintä. Eräs kovimmista tehtävistä oli kaatuneiden evakuointi. Kun Talvisota syttyi, tarkoitti se heti sotilaiden kaatumisia rintamalla. Jo joulukuussa 1939 ryhdyttiin sankarivainajia tuomaan rintamalta mahdollisuuksien mukaan kotiseudun multiin, virallinen päätös tästä tehtiin tammikuussa 1940. Aseveljet toivat vainajat rintaman taakse, josta heidät toimitettiin kaatuneiden evakuointikeskuksiin (KEK). Siellä ruumiinpesijälotat riisuivat vainajat, pesivät ja laittoivat heidät arkkuihin. Pakkasella vainajat piti ensin sulattaa riihissä tai saunoissa, kesällä työn teki kaameaksi kuumuus ja kärpäset. Jos vainaja oli pahoin silpoutunut, piti arkun päälle laittaa viesti: ei saa avata.

Lottien merkitys oli sotavuosina valtava ja moninainen. Lotat ja naiset ylipäätään tekivät tuolloin Suomessa tehtäviä, jotka kaikissa muissa sotaa käyvissä maissa olivat yksinomaan miesten. Suomessa armeijan mobilisaatioaste (=miehiä asepalveluksessa) oli kirkkaasti maailman korkein, se tarkoitti määrättömästi työtä lotille ja kotirintamalle. Ilman lottien panosta ja uhrautumista meiltä olisi todennäköisesti puuttunut kesän 1944 ratkaisutaistelujen aikaan kymmeniätuhansia miehiä rintamalta. Se olisi voinut tarkoittaa neuvostomiehitystä ja että meillä ruisleipä olisi maksanut viisi kopeekaa 1990-luvun alkuun saakka. Näin ei käynyt, siitä kuuluu omalta osaltaan suurkiitos lotille ja Lotta Svärd-järjestölle.

10.10. juhlamessu Helsingin tuomiokirkossa oli juuri niin kaunis tapahtuma kuin vain saattoi odottaa. Paikalla näkyi useita lottapukuja. Kantajiensa olemus oli vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta pukuja kannettiin edelleen kunnialla, kuten sotavuosina. Jenni Haukio sanoitti vaaran aikojen tunnelmat ja meidän kiitollisuutemme lotille erittäin hyvin. Kirkkokahvit kryptassa oli kruunu kaikelle tälle. Kiitos isovanhemmille ja heidän sukupolvelleen.

---