|
|
  Tänään vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Mutta miksi juuri 28.2.? Vastaus löytyy alkuperäisen, vuonna 1835 julkaistun alkuperäisen Kalevalan alkulehdiltä. Elias Lönnrot päiväsi runokoosteensa alkupuheen 28.2., siitä tämä päivämäärä. Kalevalalle on liputettu jo satakunta vuotta, virallinen asetuksella säädetty liputuspäivä se on ollut vuodesta 1978. Edellä mainittu Lönnrot tunnetaan Kalevalan eri versioiden kokoajana, mutta asialla oli myös muita. Esimerkiksi David Europaeus keräsi Kullervo-runon säkeet Inkerinmaalta, joten Putinin kotikaupunki Pietari sijaitsee ikiaikaisilla suomalaismailla (en kuitenkaan ehdota alueen takaisin valtaamista tälläkään perusteella...). Suurin osa kalevalaisista runoista on kuitenkin kerätty 1820-40-luvuilla pohjoisempaa, nykyisen Suomen ja Venäjän rajan molemmilta puolilta. Muualta Suomesta runonlauluperinne oli melkein kadonnut, sillä luterilainen kirkko piti lauluperinnettä pakanallisena. Eli runonlaulua oli aiemmin harrastettu myös muualla Suomessa, mutta se säilyi pisimpään Karjalan korpimailla. Varmaan olen lukenut Kalevalaa yläkouluvuosina, pakotettuna tietty, mitään muistikuvaa ei tästä minulla ole. Mutta keväällä 2021 otin kirjahyllystä Kalevalan ja yllätyin totaalisesti sen kanssa! Pariin otteeseen heräsin aamuyöstä kolmen nurkilla pelkästään sen takia, että kirjan lukemista oli aivan pakko jatkaa. Eivät kaikki runot ole yhtä suuria helmiä, mutta osat siitä vangitsivat minut totaalisesti. Jos tämä iski minuun tällä tavalla, mitä muuta Kalevala on saanut aikaan tai innoittanut? Otetaanpa esimerkiksi Järvenpään tähän saakka tunnetuin säveltäjä, Ainolan isäntä Jean Sibelius. Hän oli salakihloissa Aino Järnefeltin kanssa opiskellessaan Wienissä. Jeanin (eli Janne, mitä nimeä hänestä käyttivät ystävät ja sukulaiset, kuten minäkin nimitän häntä, tärkeää työtoveriani) piti todistaa Ainon isälle, todella jämylle suomalaisuusmiehelle Alexander Järnefeltille, että hänessä oli miestä elättämään perheensä musiikilla. Jannella oli Kalevala, jota hän luki ja tutki, ja sieltä hän löysi nimenomaan Kullervon runon, jonka innoittamana hän sävelsi läpimurtotyönsä eli sinfonisen sävelruno Kullervon. Sen kantaesitys oli 28.4.1892 ja vastaanotto oli erittäin suopea. Moni suomalainen säveltäjä oli yrittänyt luoda suomalaiselta kuulostavaa musiikkia, mutta vasta Kullero kuulosti oikeasti suomalaiselta ja tämä sinkautti Jannen uran nousuun. Janne painatti konsertin käsiohjelman suomen kielellä, joka oli poikkeuksellista, mutta varmasti miellytti tulevaa appiukkoa, sillä Janne ja Aino menivät naimisiin 10.6.1892.  Entäpä kuvataiteet? Yksi suomalaisen kulttuurin tärkeimpiä sielunmaisemia ovat Akseli Gallen-Kallelan lukuisat Kalevala-aiheiset maalaukset, joita jokainen meistä voi käydä ihan livenä ihastelemassa esimerkiksi Kansallismuseon aulan katossa. Ei siis tarvitse olla sataatonnia pätäkkää, että ostaisi oman Gallenin, museossa voi ajan kanssa ihastella kattofreskoja pelkällä pääsymaksulla vaikka koko päivän. Suomalaista kulttuuria nostetaan esille tietysti kaikissa meidän peleissä, mutta Kalevalaa sivutaan enemmänkin esim. Karjala-, Sibelius- ja Suomi-peleissä.
0 Comments
Kuka arvaa, mikä oli Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivä? Surprise, se oli 5.2. eli sehän on tänään! Mutta minkä takia vietetään Runebergin päivää, mitä se gubbe muka teki? Sehän kuolikin jo varmaan sata vuotta sitten (väärä vastaus, oikea kuolinvuosi on 1877). Kuvissa Runeberg ensin nuorena lupauksena ja sitten kansakunnan mestarina. Joskus joku elää oikeassa paikassa ja vielä oikeana aikana. Ja oikeilla lahjoilla varustettuna. J.L. Runeberg syntyi Pietarsaaressa 1804 eli hän oli vasta pieni poika, kun Ruotsin silloin kutistuvan valtakunnan itäosa joutui Venäjän keisarikunnan alaisuuteen. J.L. opiskeli Turun yliopistossa 1820-luvulla opiskelutovereina tuntemattomuuksia kuin Juhan Vilhelm Snellman. Mm. heistä muodostui Lauantaiseura, varhainen suomalaisuuden muokkaaja. Turun palon seurauksena yliopisto muutti Helsinkiin, niin myös Runeberg kavereineen. Tämä oli aikaa, jolloin monisatavuotinen ruotsalaisuus alkoi sattuneesta syystä liudentua Suomessa ja etsittiin jotain uutta, suomalaista. Opiskeluaikoinaan J.L. toimi kotiopettajana Ruovedellä ja Saarijärvellä ja tämä vaikutti koko hänen tulevaisuuteensa. Hän tutustui siellä suomenkieliseen kansaan sekä parikymmentä vuotta aiemmin käydyn Suomen sodan veteraaneihin. Tästä syntyi kypsyttelyn jälkeen kaksi merkkiteosta. Runebergin ensimmäinen runokokoelma julkaistiin samana vuonna, kun hän aloitti 1830 Helsingin yliopiston kaunopuheisuuden dosenttina ja klassisten kielten opettajana (korkeassa 26 vuoden iässä!). Siinä yhtenä runona oli Bonden Paavo eli suomeksi Saarijärven Paavo. Tässä tullaan lievää suurempaan paradoksiin: suomalaista kulttuuria luotiin tuolloin enimmäkseen ruotsin kielellä. Tämä ei sinällään ole mitenkään ihmeellistä. Vaikka pääosa suomalaisesta sivistyneistöstä osasi ainakin auttavasti suomea, olivat he käytännössä ruotsinkielisiä. Suomen kieltä kun ei oltu käytetty kulttuurissa, tieteissä tai hallinnossa siihen asti ollenkaan. Runeberg jatkoi opettamista ja runojen kirjoittamista sekä oli lehtialalla. Porvooseen hän siirtyi 1838 kymnaasin lehtoriksi, jonka vuoksi hänet vihittiin myös papiksi. Toinen 1820-luvun hedelmä syntyi 1848, jolloin julkaistiin Vänrikki Stoolin tarinoiden 1. osa: legenda oli syntynyt. Jo aiemmin tunnettu Runeberg nousi nyt suurmieheksi, jonka omaa nimikkopäivää alettiin viettämään hänen 50-vuotispäivänään 1854! 2. osa Stoolista julkaistiin 1860. Runebergin runosta Vårt land (1846) sävelsi Fredrik Pacius seuraavana vuonna kansallislaulumme ja se kantaesitettiin eli laulettiin 12.5.1848. Se sai tuntemamme suomenkieliset sanat 1867. Stoolin toisessa osassa on myös runo Porilaisten marssi, joka kuvaa hyvin Runebergin melkoisen militaaria isänmaallisuutta. Runeberg kuoli 1877 ja jo viisi vuotta myöhemmin hänen poikansa Walterin isästään tekemät patsaat pystytettiin Helsinkiin ja Porvooseen. 1885 Svenska Litteratursällskapet i Finland otti omaksi juhlapäiväkseen tämän 5.2. Tätä voi pitää yhtenä esimerkkinä tuon ajan kielitaistelusta ruotsi-suomi, mutta tästä aiheesta kirjoitan joku vappu vielä ihan oman juttunsa.  J.L. Runeberg oli siis sankari Suomen suuriruhtinaskunnassa, mutta hän oli hyvin tunnettu runoilija ja kirjailija myös vanhassa maassa eli Ruotsissa. Runebergien perheessä oli myös toinen kirjailija eli J.L:n puoliso Fredrika. Hän kirjoitti useita romaaneja ja novelleja, mutta niihin suhtauduttiin, kuten naisten asemaan yhteiskunnassa 1800-luvulla muutenkin, ehkä vähätellen, Joihinkin teoksiin suhtauduttiin hyvinkin positiivisesti, toisiin lähes vihamielisesti. Hänen miehensä varjo jätti kyllä aikanaan monta muutakin varjoonsa. Fredrikan tuotantoa on ”löydetty” moneen otteeseen viimeisen sadan vuoden aikana. Juhan Ludvigin lähipiirissä oli vielä yksi runoilija, nimittäin parikymmentä vuotta nuorempi neiti Emilie Björksten. Hänen kanssaan kansallisrunoilijallamme oli 20 vuoden suhde, ainakin Panu Rajalan mukaan. Fredrika hyväksyi suhteen, joskus varmaan hampaita kiristellen. Mutta Johan Ludvigille ja Fredrikalle, pikkuserkukset muuten, syntyi kuitenkin kahdeksan yhteistä lasta, joten kyllä aviopari oli tekemisissä paljon myös keskenään. Sitten kaikkein tärkeimpään: mistä tulee Runebergin torttu? Leivoksen historia on ns. hämärän peitossa, mutta yhden version mukaan Fredrika teki miehelleen makean leivoksen niistä aineksista, joita kaapista löytyi. Sokeriveden ohella tortun kostutukseen voi käyttää vaikka rommia ja jotkut nauttivat (ainakin aikoinaan) leivoksen aamiaiseksi snapsin kera. Oikein hyvää Runebergin ja Svenska Litteratursällskapet i Finland-järjestön päivää! Ja muistakaa ottaa lippu salosta tänään auringon laskiessa. Järvenpään horisontissa tämä tapahtuu noin klo 16.44.   Lotta Svärd-järjestö viettää nyt lokakuussa 100-vuotisjuhlallisuuksiaan. 8.10. oli valtakunnallinen juhla ja sunnuntaina 10.10. taas juhlamessu Helsingin tuomiokirkossa, jonne saimme virallisen kutsun ja tietysti myös osallistuimme. Monet meistä tietävät perusasioita lottien toiminnasta, jos ei muuten, niin Tuntemattoman sotilaan kautta. Mutta seuraavassa muutamia asioita ja näkökulmia, jotka eivät ehkä ole niin tuttuja tai ainakin näkökulma saattaa poiketa totutusta. Jo vuonna 1917 ja erityisesti 1918 myös naiset osallistuivat sotilaallisen toiminnan tukemiseen ja jopa myös sen harjoittamiseen olevien tai tulevien rintamalinjojen molemmilla puolilla. Suojeluskunnissa naiset eivät tarttuneet aseisiin, punaisella puolella kyllä jossain määrin. Jo keväällä 1918 kenraali Mannerheim puhui suojeluskuntia tukeneista naisista runebergiläisittäin ”Lotta Svärdeinä”. Kun Suojeluskuntien toiminta vakiintui, piti myös naisten vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta saattaa normien alle. Nimi oli jo valmiina ja valtakunnallinen Lotta Svärd-yhdistys rekisteröitiin 9.9.1920. Lotta Svärd-järjestön tarkoitus oli tukea Suojeluskuntien toimintaa. Yksi tapa oli huolehtia yleisötilaisuuksien (vaikkapa Suojeluskuntatalojen iltamat tai maatalousnäyttelyt) muonituksesta, josta tulleella tuotolla hankittiin varusteita, myös aseita, Suojeluskunnille. Suojeluskunnat järjestivät omia harjoituksia, joita lotat muonittivat. Harjoiteltiin myös poikkeustilanteita, josta oli tietysti hyötyä, kun Neuvostoliitto kiristi otteitaan kesällä ja syksyllä 1939. Ennen sotia lottien suurin yksittäinen ponnistus oli kesällä 1939 alkanut linnoitusprojekti, jonne tuli viikon-parin jaksoille tuhansia miehiä kerrallaan parantamaan Karjalan Kannaksen, rannikon ja Laatokan koillispuolen puolustusta. Työ jatkui Ylimääräisinä harjoituksina lokakuussa ja päättyi vasta Neuvostoliiton hyökkäykseen 30.11.1939. Lotat hoitivat kymmenien tuhansien miesten muonituksen ja huollon. Sotien aikana lotilla oli lukuisia eri tehtäviä, mm. lääkintä, eläinlääkinta, muonitus, ilmavalvonta ja viestintä. Eräs kovimmista tehtävistä oli kaatuneiden evakuointi. Kun Talvisota syttyi, tarkoitti se heti sotilaiden kaatumisia rintamalla. Jo joulukuussa 1939 ryhdyttiin sankarivainajia tuomaan rintamalta mahdollisuuksien mukaan kotiseudun multiin, virallinen päätös tästä tehtiin tammikuussa 1940. Aseveljet toivat vainajat rintaman taakse, josta heidät toimitettiin kaatuneiden evakuointikeskuksiin (KEK). Siellä ruumiinpesijälotat riisuivat vainajat, pesivät ja laittoivat heidät arkkuihin. Pakkasella vainajat piti ensin sulattaa riihissä tai saunoissa, kesällä työn teki kaameaksi kuumuus ja kärpäset. Jos vainaja oli pahoin silpoutunut, piti arkun päälle laittaa viesti: ei saa avata. Lottien merkitys oli sotavuosina valtava ja moninainen. Lotat ja naiset ylipäätään tekivät tuolloin Suomessa tehtäviä, jotka kaikissa muissa sotaa käyvissä maissa olivat yksinomaan miesten. Suomessa armeijan mobilisaatioaste (=miehiä asepalveluksessa) oli kirkkaasti maailman korkein, se tarkoitti määrättömästi työtä lotille ja kotirintamalle. Ilman lottien panosta ja uhrautumista meiltä olisi todennäköisesti puuttunut kesän 1944 ratkaisutaistelujen aikaan kymmeniätuhansia miehiä rintamalta. Se olisi voinut tarkoittaa neuvostomiehitystä ja että meillä ruisleipä olisi maksanut viisi kopeekaa 1990-luvun alkuun saakka. Näin ei käynyt, siitä kuuluu omalta osaltaan suurkiitos lotille ja Lotta Svärd-järjestölle. 10.10. juhlamessu Helsingin tuomiokirkossa oli juuri niin kaunis tapahtuma kuin vain saattoi odottaa. Paikalla näkyi useita lottapukuja. Kantajiensa olemus oli vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta pukuja kannettiin edelleen kunnialla, kuten sotavuosina. Jenni Haukio sanoitti vaaran aikojen tunnelmat ja meidän kiitollisuutemme lotille erittäin hyvin. Kirkkokahvit kryptassa oli kruunu kaikelle tälle. Kiitos isovanhemmille ja heidän sukupolvelleen. 
 Tänään toukokuun kolmantena sunnuntaina vietetään neutraalisti kaatuneiden muistopäivää. Alun perin vastaava päivä oli paljon arvolatautuneempi, sillä 16.5.1918 suojeluskunnat Mannerheimin johdolla viettivät vapaussodan voittoparaatin Helsingissä. Päivää juhlittiin sen jälkeen vuosittain nimenomaan valkoisten voittajien päivänä.
Kun raskas Talvisota oli ohi ja koitti kevät, ei tälle valkoisten voiton päivälle ollut mitään tarvetta. Tämän sijaan Mannerheim päätti, että päivää vietetään Puolustusvoimissa ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Päivän merkitys levisi Puolustusvoimista myös muualle yhteiskuntaan ja siitä tuli virallinen liputuspäivä. Muistan itse jo pikkupoikana, että aamulla lippu nostettiin normaalisti tankoon, sitten klo 10-14 se laskettiin puolitankoon, josta se sen jälkeen nostettiin taas ylös. Vuodesta 1995 lippu on ollut tangossa ylhäällä koko päivän. Tästä saadaan sopivasti linkki vielä tuleviin kuntavaaleihin. Vaikka Suomi oli sisällissodan jälkeen rikki ja pahasti jakautunut, pidettiin ensimmäiset yleiset ja yhtäläiset kuntavaalit jo vuoden 1918 lopulla, toki poikkeusoloissa. Äänestysprosentti oli noin 25, sillä osa sodan häviäjistä oli vielä vankileirillä.  Kuva: Maisema Tali-Ihantalasta v. 1944 Kun 2. maailmansota Suomen taisteluiden osalta päättyi keväällä 1945, oli osamme häviäjän osa. Voittajat viettävät voiton muistopäiviä, häviäjä ei. Suomessa keskityttiin lähinnä aktiivisesti unohtamaan, pääpaino oli jälleenrakentamisessa ja sen vaatimassa työnteossa. Valtavassa määrässä työntekoa. Sen alle jäivät satojentuhansien miesten sotamuistot ja -traumat (nykyään sanottaisiin PTSD, posttraumaattinen stressioireyhtymä), noin 100 000 sotainvalidin vammat, niiden hoito ja kuntoutus, naisten ja lasten vuosikausia kestänyt henkinen paine ja huoli rintamilla olevista läheisistä sekä koko kansaa koskenut ruoan puute. Lähes 100 000 suomalaista oli sotavuosina kuollut, heistä suurin osa nuoria miehiä. Koko ajan painoi vielä sanomaton huoli: mitä tekee voittajavaltio Neuvostoliitto. 1940-luvun loppuun saakka oli valtava pelko siitä, että miehittääkö se Suomen. Kun Tsekkoslovakia siirrettiin painostuksen ja väkivallan jälkeen vuonna 1948 suoraan Neuvostoliiton valtapiiriin, meni SKDL:n vaikutusvaltainen kansanedustaja Hertta Kuusinen, Terijoen hallituksen pääministerin ja NKP:n politbyroon jäsenen Otto-Wille Kuusisen tytär muuten, sanomaan että Tsekkoslovakian tie on meidänkin tie. Tiedettiin siis kotimaisten kommunistien vallankumoushaluista. Ei ollut helppoa. Olot tasoittuivat ja maa pikkuhiljaa vaurastui, mutta kesti 40 vuotta, ennen kuin julkinen valta pystyi huomioimaan kunnolla 2. maailmansodan ponnistukset. Siihen vaadittiin Neuvostoliiton sisäisen tilanteen muuttuminen. Esityksen veteraanipäivästä teki vuonna 1986 pääministeri Kalevi Sorsa, juhlaa vietettiin ensimmäisen kerran seuraavana vuotena. Päiväksi valittiin neutraali 27.4., jolloin vuonna 1945 viimeiset saksalaiset sotilaat poistuivat Käsivarren Lapista ja suomalaiset sotilaat nostivat Suomen lipun Treriksgränsenin eli kolmen valtion Suomen, Ruotsin ja Norjan rajamerkille. Neuvostoliiton sotilaat olivat tosin Porkkalan tukikohdassa (josta käytettiin nimitystä ”pistooli Suomen ohimolla”) vielä kymmenisen vuotta, tykinkantaman päässä Helsingistä, mutta se on ihan oman kirjoituksensa aihe. Sotiemme veteraaneja oli vielä vuoden 2021 alussa noin 6000, heistä suurin osa naisia. Vaikka heidän määrä vähenee veteraanien väistämättömän ikääntymisen myötä, on silti tärkeää muistaa heidän tekemäänsä työtä. Siksi liputamme myös tulevina vuosina! Suomesta 2. maailmansodassa Historiapelit kertoo mm. seuraavissa peleissä: Suomi-Finland, Savo, Helsinki-Helsingfors ja Suomenlinna.  Minna Canth (alunperin Ulrika Wilhelmina Johnsson) on yksi niistä ihmisistä, joista voi sanoa, että maailma ainakin Suomen perspektiivistä olisi erilainen ilman häntä. Ensin muutamalla sanalla hänen elämänvaiheensa ja vaikka ne ovatkin melko erikoiset, niin jäljempänä hänen varsinaisesta vaikutustyöstään. Ulrika Wilhelmina Johnsson syntyi 19.3.1844 Tampereella, meni naimisiin 21-vuotiaana, sai seitsemän lasta, jäi leskeksi 35-vuotiaana ja kuoli 12.5.1897 Kuopiossa. Tämä oli aivan normaalia ylemmän keskiluokan naisen elämää tuohon aikaan, mutta tästä eteen päin kuvaan sitä rajojen rikkojaa (tai rettelöitsijää, kuten häntä silloin monesti kuvattiin), joka jätti suuren jäljen yhteiskuntaamme.  Lapsena Mina (tuota nimeä hän käytti silloin itsestään) kävi koulua ensin Tampereella, sitten Kuopiossa, jonne isä-Gustav siirtyi Finlaysonin tehtaan mestarin paikalta pitämään Tampereen lankakauppaa. Koulukieliä hänellä olivat sekä ruotsi että suomi. Myöhemmin hän kirjoitti kirjoja ja näytelmiä, molemmilla kielillä. Nuoreksi naiseksi kasvanut Mina ei nähnyt (tai halunnut nähdä) itseään kotirouvana ja hän menikin Jyväskylän opettajaseminaariin. Tässä oli pointti, että opettajan ammatissa nainen saattoi pysytellä itsenäisenä. Opettajan uralle tuli mutka, sillä Minan opettaja Johan Ferdinand Canth kosi oppilastaan niin pitkään, että tämä suostui. Naimisiin mentiin, etunimeksi tuli Minna, mutta paikkaansa tyytyvää porvarisrouvaa Minnasta ei tullut. Johan Canth oli mukana myös lehtityössä ja Minna kirjoitti juttuja hyvin eri aloilta miehensä lehtiin. Hän oli näin ensimmäinen suomenkielinen nainen toimittajana. Hän otti jo näistä ajoista lähtien kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Naisten asema oli varmasti hänelle tärkein asia. Tähän liittyi esimerkiksi raittiuden vaatimus. Naisethan eivät tuolloin(kaan) käyttäneet alkoholia, mutta miesten juopotteluun saattoivat mennä perheen ylöspitoon tarkoitetut rahat ja monesti menivätkin. 1870-luvun loppu oli muutosten aikaa pahassa ja hyvässä. Ensin ilmestyi Minnan oma novellikokoelma 1878, mutta seuraavana vuotena puoliso Johan kuoli: nuorin lapsi Lyyli syntyi puoliorpona. Minna päätti vaihtaa maisemaa ja muutti Kuopioon, jossa hän otti vetääkseen isävainajansa lankakaupan. Lankakauppa menestyi ja Minna otti hoitoonsa myös veljensä sekatavarakaupan. Tästä kasvoi oikein kauppaketju ympäri Savoa. Eli: Canth oli paitsi kirjailija, myös menestyvä liikenainen, Suomen ensimmäisiä. Tässä tullaan paradoksiin. Naimisissa ollut nainen ei hallinnut omaisuuttaan, mutta leski hallitsi. Minnan taloustilanne oli hyvä ja hän voi jo keskittyä kirjoittamiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hänen kotiinsa Kanttilaan muotoutui Minnan salonki, jossa vaikuttivat tai kävivät mm. kaikki Järnefeltit, Juhani Aho veljineen, Pekka Halonen ja hänen sukuaan, Erkon veljekset, Gallen, Helsingin Suomalaisen teatterin Kaarlo ja Emilie Bergbom eli koko suomalaisuuden kerma! Toisaalta Minna oli myös jyrkkä mielipiteissään, suuttui ja suututti helposti. Minnan ja Juhani Ahon riita-ajan kirjeenvaihdosta voi lukea, miten myrkyllisesti lahjakkaat ihmiset voivat halutessaan toisiaan loukata! Raittiuden ja tasa-arvon lisäksi Canth suorastaan saarnasi siveyden puolesta: koska naiset ovat pääsääntöisesti siveitä, miksi miehilläkään saisi olla seksisuhteita ennen avioliittoa. Myös mielisairaiden kohteluun hän halusi parannusta. Uudet aatteet kiinnostivat, mm. Darwinin uusi oppi evoluutiosta, spiritismi (joka oli oikea muoti-ilmiö 1800-luvun lopussa) sekä sosialismi. No, sosialismia oli utopia-aatteena helppo kannattaa, koska sitä ei oltu vielä missään käytännössä kokeiltu... Kuolema korjasi Minna Canthin melko varhain, vain 53-vuotiaana. Hän kärsi viime vuosinaan sydänvaivoista ja sai useita sydänkohtauksia ennen sitä kohtalokasta. Teokset (mm. Työmiehen vaimo, Köyhää kansaa, Papin perhe) jäivät elämään ja hänen näytelmiään esitetään edelleen paljon. Patsas hänelle pystytettiin Kuopioon vuonna 1937. Vuodesta 2007 Minnan syntymäpäivä 19.3. on ollut virallinen liputuspäivä, ensimmäinen naiselle omistettu muuten! Samalla juhlitaan myös tasa-arvoa. Aika jännää, että kesti pitkälle 2000-luvulle, että löydettiin liputuksen arvoinen nainen, ehkä se kertoo jostain, mistä Minna Canth kirjoitti jo 1870-luvulla: naisten asemasta. Mutta onhan Minna päässyt meidän lautapeleihimme. Suomi-Finland -pelissä hänet mainitaan Kuopiossa, Savo-pelissä hänestä kerrotaan paljon enemmän.  Kuvassa omin käsin Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi nostettu Suomen lippu, kuvassa myös nostoavustaja Zorro-koira. Zorro on ollut nostamassa/laskemassa lippua satoja kertoja, on siten ehkä maamme isänmaallisin koira. Ja sitten pakollinen tieto-osuus: Lipun nosto tapahtuu pääsääntöisesti aamulla klo 8, mutta lasku talvella auringon laskiessa, muuna aikana klo 21. Vaalipäivinä lippu lasketaan klo 20, kun vaalihuoneistot suljetaan. Tänään 19.3. siis n. 18.30 lipun lasku Järvenpään tasalla. |
Arkisto
February 2022
Aiheet
|
RSS Feed